maanantai 4. heinäkuuta 2011

Antero Olinin maalauksia.

Tämä guassimaalaus on vuodelta 2005, Ateenassa maalattu, Suomen Ateenan-instituutin asuntolaresidenssissä. Teoksen nimeä en muista, kuuluu varmasti johonkin "puita" -sarjaan. Toinen tempera- / guassimaalaus esimerkki, Likavitos niminen teos, on edellisessä kirjoituksessa.

Antero Olin työskenteli Ateenassa huhtikuun 2005. Kuukauden aikana hän teki nipun maalauksia sekä suuren määrän luonnoksia grafiikan teoksia varten. Lisäksi hän tutustui suureen osaan Ateenan tärkeitä museoita ja nähtävyyksiä. Kuukauden aika ei mennyt pelkästään vaikutteiden hakemiseen, valmiita teoksia syntyi.



Nämä kaksi Roomalais siltaa, siltojen osia, esittävää maalausta Antero valmisti Villa Lantessa, Suomen Rooman Instituutissa, missä hän on työskennellyt useita kertoja. Teosten nimiä tai tekovuosia en muista. Teokset olivat esillä Turussa Joella galleriassa vuonna 2008, kuva on tuosta näyttelystä.



Antero Olinin maalaukset ovat useimmiten sekatekniikkaa paperilla, kuten grafiittia ja guassia / peiteväriä tai temperaa, myös jonkinverran pastellia.

Huom. värilliset sanat  yllä ovat linkkejä Wikipediaan.

Vasemmalla kuvassa on työn alla pastelli teos, Roomassa Villa Lanten taiteiliateljeessa syyskuussa 1997.

Nuorena taiteilijana Antero Olin opiskeli öljyvärimaalusta, enemmän kuin grafiikkaa ja maalasi myös öljyväreillä kankaalle, siis ennenkuin grafiikka ja sen perinteiset tekniikat veivät hänet mukaansa.





Nämä maalaukset olivat esillä Turussa Taidesalonki Bellartessa vuonna 1989. Teosten aiheena on Espanjan Cordobalaisia portteja. Maalaukset ovat grafiittia ja guassia paperilla.

1 kommentti:

Maikku kirjoitti...

Nämä hyvät taidesivut tunnetuilta taiteentekijöiltä on minulle mieluisia, koska niitä voi tarkastella ihan rauhassa.....aina uudestaankin...lisää....;)